Tietoa meistä

Vahvempia ihmisiä. Parempia tuloksia.

Jere Pitkänen, Bättren valmentaja ja yrittäjä

Valmentaja & yrittäjä

Jere Pitkänen

Olen yrittäjä ja valmentaja, jonka tausta on myynnissä, johtamisessa ja yritysten rakentamisessa. Olen vuosien aikana rakentanut myyntiorganisaatioita, johtanut ihmisiä ja valmentanut satoja myyjiä. Samalla olen noin 15 vuoden ajan perehtynyt ihmisen ajatteluun, käyttäytymiseen, motivaatioon, vaikuttamiseen ja itsensä johtamiseen.

Oma polkuni on kulkenut pieneltä pohjoissuomalaiselta paikkakunnalta rakennustöihin ja sieltä myynnin, yrittäjyyden, johtamisen ja valmentamisen maailmaan. Matkan varrella olen joutunut haastamaan myös monia omia käsityksiäni siitä, mikä on mahdollista ja mihin ihminen pystyy.

Yksi ajatus on vuosien aikana vahvistunut: ajattelumme vaikuttaa siihen, miten tunnemme ja toimimme – ja toimintamme ratkaisee lopulta tuloksemme.

Tämä ajatus on myös Bättren valmennusten ytimessä. Haluamme auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin itseään ja omaa toimintaansa, haastamaan ajattelunsa rajoja ja viemään oivallukset käytäntöön. Olipa kyse omasta elämästä, myynnistä tai johtamisesta, tavoitteena ei ole hetkellinen innostuminen vaan muutos, joka näkyy arjen tekemisessä ja tuloksissa.

Uskomme, että ihmisissä on enemmän mahdollisuuksia kuin he usein itse näkevät. Meidän tehtävämme on auttaa tekemään niistä näkyviä – ja ennen kaikkea totta.

Laura, Bättren valmentaja

Valmentaja

Laura

Olen ollut ovelta ovelle -myynnin parissa lähes 9 vuotta. Päädyin alalle alun perin kokeilunhalusta, mutta huomasin nopeasti, että myynti on juuri minun juttuni. Olen työskennellyt myyjänä ja viimeiset kolme vuotta myös tiiminvetäjänä.

Minua motivoivat erityisesti ihmisten kohtaaminen, yhteiset onnistumiset ja se tunne, kun näen toisen kehittyvän ja oppivan jotain uutta. Suurin vahvuuteni on kyky innostaa ihmisiä ja luoda ympärilleni positiivista ja tavoitteellista ilmapiiriä.

Minulla on vahva ymmärrys myynnin psykologiasta ja ihmisten erilaisista luonnetyypeistä. Osaan lukea ihmisiä, tunnistaa heidän vahvuutensa ja löytää juuri heille sopivat tavat kehittyä.

Valmentajana haluan ennen kaikkea sytyttää ihmisissä innostuksen, auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa ja rohkaista heitä ylittämään itsensä. Olen empaattinen ja helposti lähestyttävä, mutta samalla tavoitteellinen ja vaativa. Uskon vahvasti, että paras tapa johtaa ja valmentaa on näyttää itse esimerkkiä.

Varaa maksuton kartoitus

Kasvu alkaa hyvästä keskustelusta.

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä ja sovimme maksuttoman puhelinkartoituksen. Keskustelussa käymme läpi tilanteesi, tavoitteesi ja sen, miten voisimme auttaa sinua eteenpäin.

Kartoitus ei sido sinua mihinkään. Sen tarkoitus on selvittää, olemmeko oikea kumppani juuri sinun tavoitteisiisi.